Venäjän suurlähetystö Helsingissä on oma suljettu maailmansa, jonne ei ulkopuolisia haluta. HS päivysti päivän jättimäisen lähetystön portilla ja selvitti, keitä aitojen takana nyt elää ja mitä he Suomelta haluavat.

Jussi Konttinen HS, teksti

Mika Ranta HS, videot ja kuvat

Auto kaartaa ajoportille. Portti liukuu hitaasti sivuun, ja S-sarjan Mersu puikahtaa rauta-aidan sisäpuolelle.

Portinpielessä on kyltti: Venäjän federaation suurlähetystö.

Kuljettaja nousee avaamaan takaoven. Mersusta nousee kookas mies mustissa housuissa ja valkeassa paidassa, mustat hiukset suittuna. Hän on hyvin samannäköinen kuin Pavel Kuznetsov, Venäjän federaation täysvaltainen erikoissuurlähettiläs ja Vladimir Putinin sanansaattaja Suomessa.

On elokuinen tiistaiaamu, kello näyttää 8.25. Tehtaankatu 1:ssä on käynnistymässä uusi päivä.

Lähetystökorttelissa on monta rakennusta, mutta suurin osa työntekijöistä näyttää kiiruhtavan sinne minne oletettu Kuznetsovkin, vuonna 1952 valmistuneeseen päärakennukseen. Graniitin peittämä talo edustaa stalinistista arkkitehtuuria.

Aitojen ulkopuolelta ei uskoisi, että päärakennus on suurlähetystön hermokeskus. Sisään ei näe, sillä ikkunoissa roikkuvat päiväverhot. Näyttää kuin niitä ei olisi liikuteltu vuosikymmeniin.

Lähetystöön on päästetty viime vuosina niukasti vieraita. Sen jälkeen, kun Venäjä helmikuussa 2022 hyökkäsi Ukrainaan, ovet ja portit ovat olleet ulkopuolisilta käytännössä kiinni.

Mitä rauta-aitojen suojissa nyt siis oikein tapahtuu?