Yksinäiselle lukiolaiselle vanhojentanssit ja penkkarit ovat kurssejakin työläämpi suoritus.
Niilo Issakaisen ja Saana Kivilompolon mielestä lukioajan synkästä puolesta ei uskalleta puhua ääneen.
Lotta Mikkilä HS, teksti
Klaukkalan lukiossa oli juuri tanssittu päivän ensimmäiset vanhojen tanssit.
Ennen iltaesitystä tanssijoilla oli pari tuntia vapaa-aikaa. Monet lähtivät hengailemaan oman porukkansa kanssa. Jotkut olivat varanneet pöydän ravintolasta.
Saana Kivilompololla ei ollut omaa porukkaa. Hän kaivoi koekirjan esiin ja istui koulun käytävälle. Se oli Kivilompololle turvallinen vaihtoehto. Lukeminen oli myös järkevää ajankäyttöä, koska päivästä oli hänen mielestään mennyt jo monta tuntia hukkaan.
Kivilompolon keskittymiskyky herpaantui kuitenkin jatkuvasti. Mieleen tuli ahdistavia ajatuksia: Entä jos joku näkee, että istun tässä yksin? Mitä he ajattelevat, kun minulla on tämä mekkokin päällä?
Kivilompolo oli odottanut vanhojen tansseja pitkään. Tansseja oli koronaepidemian takia siirretty keväältä abivuoden marraskuulle.
Tanssipäivä ei kuitenkaan mennyt kuten Kivilompolo oli odottanut. Hän oli jälleen yksin, kuten muinakin koulupäivinä.
Lukion jälkeen Kivilompolo rohkeni kertoa yksinäisyydestään somessa.
Saana Kivilompolo avaa Tikkurilan jäähallin oven. Vaikka vanhojen tansseista on kulunut aikaa yli vuosi, tunteet ovat yhä pinnassa.
Synkkyys ei kuitenkaan näy Kivilompolon kasvoilta, kun hän pinkoo luistimilla kaukalon ympäri. Kädet ojentuvat ryhdikkäästi ylös, jalat kaartuvat piruettiin.
Kivilompolo on entinen SM-tason luistelija. Luistimet jalassa ja muodostelmaluistelutiimin ympäröimänä hän ei ollut koskaan yksin.
Lukiossa tilanne oli toinen. Yläasteaikaiset kaverit olivat lähteneet aikanaan eri kouluihin. Vaikka Kivilompolo yritti tutustua luokkalaisiinsa, kynnys soluttautua uuteen porukkaan oli liian korkea.
Lukiosta valmistumisen jälkeen Kivilompolo rohkeni kertoa yksinäisyydestään julkisesti Tiktokissa.
”Kaikki hehkuttaa sitä, miten hauskaa niillä oli wanhoissa. Voidaaks puhuu siitä, et kaikki ei ehkä tuntenu niin”, hän kirjoitti Tiktok-videolla helmikuussa.
Kivilompolo kertoi myös siitä, mitä vanhojenpäivän iltana tapahtui. Vanhemmilleen hän oli sanonut menevänsä tanssien jatkoille. Todellisuudessa hän meni kuntosalille.
”Mul ei ollu ketään kehen olisin turvautunu jatkoilla. En halunnu et vanhemmat tietää, et oisin tän illan taas vaan yksin ja halusin, et ne ois ilosii mun puolesta ku kerranki menin jonnekki.”
Videosta tuli viraali. Se sai yli 500 000 näyttökertaa ja 40 000 tykkäystä. Kommenttikenttään ilmestyi satoja vastauksia, joissa kerrottiin samankaltaisista kokemuksista.
”Tää hittas”, kommentoi eräs Tiktok-käyttäjä. Vastauksessa on yli 300 tykkäystä.
Videoon vastasi myös 20-vuotias Niilo Issakainen, joka julkaisi myös oman videonsa vanhojentanssipäivänä kokemastaan yksinäisyydestä.
Issakainen oli herännyt jo kuudelta valmistautumaan tansseihin. Hän oli suunnitellut lookin meikkiä ja valkoisia pitsihanskoja myöten.
”Se oli eka kerta, kun meikkasin itseni julkisesti. Se oli aika siistiä”, hän muistelee.
Samaan aikaan Issakaista kuitenkin mietitytti, miten tanssipäivä lopulta menisi. Hän tiesi, että muut olivat menossa ravintoloihin ja Himokselle jatkobileisiin.
Issakainen ei kokenut kuuluvansa porukkaan, joten hieno ravintolalounas ja jatkobileet jäivät kokematta.
”Fiilis oli ristiriitainen. Tuntui, että mut jätetään porukan ulkopuolelle, vaikka samaan aikaan se oli omakin syy.”
Kun Issakainen istui tanssipäivänä yksin lukion käytävällä, opettaja tuli kysymään, miten hänellä menee.
”Kaikki on hyvin. Mun kaverit tulee tähän kohta”, Issakainen keksi vastaukseksi ja meni vessaan itkemään.
Issakainen oli katsellut jo yläasteikäisenä Youtubesta videoita penkkareista ja vanhojentansseista. Hän oli haaveillut uudesta alusta: uusista kavereista, leffamaisista nuoruuskokemuksista ja siististä vanhojentanssipuvusta.
Ensimmäisenä lukiovuonna Issakainen ei saanut ainuttakaan uutta kaveria. Oli änkytystä, punastumista, sosiaalista ahdistusta ja huonoa tuuria. Joidenkin kanssa kiinnostuksenkohteet eivät vain yksinkertaisesti kohdanneet, hän toteaa.
”Mulla oli ehkä vähän ruusuinen käsitys siitä, mitä kaikkea lukiossa tulisi tapahtumaan.”
Ruusuisen kuvan rikkoi viimeistään koronaepidemia. Se sulki Issakaisen ikätovereineen koteihin juuri ennen abivuoden kohokohtia.
Potkiaiset ja penkkarit peruttiin. Ei tullut enää lukiobileitä tai uusia mahdollisuuksia.
”Se oli huonolle lukioajalle huono loppu. Olin pettynyt siihen, että kerta toisensa jälkeen kun yritin etsiä kavereita, tuli uusi asia, joka vei maton jalkojen alta.”
”Se oli huonolle lukioajalle huono loppu.”
Lukion jälkeen tapahtui jotain yllättävää.
Kaksi vanhaa lukiotuttua, joiden kanssa Issakainen ei ollut ennen ollut tekemisissä, otti häneen yhteyttä Tiktokissa.
”He totesivat, että mä olen heidän mielestään kiinnostava ihminen ja että he haluaisivat tutustua muhun.”
Issakaisesta ja lukiotutuista tuli hyviä ystäviä.
Myös Saana Kivilompolo on tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseensa. Välivuoden aikana hän on saanut enemmän aikaa itselleen ja omille harrastuksilleen.
”Nyt en oo ihan loppu koko ajan”, hän sanoo.
Kivilompolo työskentelee sijaisena päiväkodissa sekä tekee rakennekynsiä ystävilleen kotonaan. Hän haaveilee valmistuvansa jonain päivänä kosmetologiksi. Luistelun hän on vaihtanut bikinifitnessiin.
Kivilompolon ja Issakaisen mielestä lukioajan yksinäisyydestä ei uskalleta puhua.
Heillä on kuitenkin paljon kohtalontovereita: joka neljäs yläkoulun ja toisen asteen opiskelijoista kokee, ettei heillä ole läheistä ystävää, käy ilmi Helsinki Mission syksyllä 2022 teettämästä kyselystä.
Issakainen muistuttaa, että ystäviä voi löytää muualtakin kuin koulusta.
”Mä oon saanut kavereita harrastuksista, somesta ja työpaikalta. Aina löytyy ihmisiä, jotka haluaa tutustua suhun. Sun pitää vaan ite luottaa siihen.”
Lotta Mikkilä, teksti
Emilia Anundi, kuvat ja videot
Hanna-Kaisa Hämäläinen, kuvat
Pipsa Palttala, tekstin editointi
Salla Varpula, tuottaminen ja ulkoasu
JULKAISTU 9.3.2023 © Helsingin Sanomat