27 ihmistä loukkaantui Espoon Tapiolassa sijaitsevan sillan romahduksessa. HS:n artikkeli näyttää, miten dramaattiset tapahtumat etenivät.

HS-työryhmä, teksti ja kuvat

Väli­aikainen silta halkoo rakennus­työmaata

Kalasataman peruskoulun kahdeksasluokkalaiset astuvat Itätuulenkujan ylittävälle sillalle aamuyhdeksän jälkeen torstaiaamuna. Ympärillä on Espoon Tapiolan rakennustyömaa, jossa erilaisilla väliaikaisilla kulkuväylillä on kuljettu jo useita vuosia.

Tämä väliaikainen silta on ollut käytössä parisen vuotta. Viimeksi sen turvallisuus on tarkastettu edellisen viikon perjantaina.

Sillalla on paljon ihmisiä, kun sen pohja pettää

Kello 9.23 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos saa hälytyksen romahtaneesta sillasta. Ihmiset, terästasot ja vanerilevyt putoavat kadulle. Sillan toiselle puolelle ehtinyt koululainen kuvailee, että silta on pitänyt ennen romahtamistaan outoa, kilisevää ääntä. Romahduksen jälkeen on hiljaista, kunnes kuuluu itkua ja huutoa.

Ambulanssi on paikalla nopeasti

27 ihmistä loukkaantuu sillan romahtaessa. 24 kuljetetaan sairaalahoitoon. Ensimmäinen potilaan kuljetus aloitetaan kello 9.45. (Lukijan kuva)
Ensimmäinen ambulanssi saapuu onnettomuuspaikalle alle viidessä minuutissa hälytyksestä. Ensimmäinen poliisipartio ehtii sillalle kymmenen minuuttia hälytyksen jälkeen. (Outi Pyhäranta / HS)
Suurin osa loukkaantuneiden vammoista on raajavammoja, kuten ranne-, reisi- ja nilkkamurtumia. Kukaan loukkaantuneista ei ollut hengenvaarassa. (Juhani Niiranen / HS)
Poliisi on käynnistänyt tutkinnan sillan romahduksesta. Alustavina rikosnimikkeinä ovat vammantuottamus ja vaaran aiheuttaminen (Heikki Saukkomaa / Lehtikuva)

Oikaisu 11.5 kello 18.27: Juttuun oli merkitty hälytysaika väärin. Oikea aika on 9.23.

Oikaisu 12.5. kello 8.54: Korjattu jutun lopussa olevan valokuvan kuvaajaksi Heikki Saukkomaa / Lehtikuva.

Oikaisu 12.5 kello 13.08: Jutussa olleessa grafiikassa oli virhe. Sillan metallitasot olivat pitkittäis- eikä vaakasuunnassa.

Silva Virtanen, teksti

Jenni Virtanen, teksti ja tuottaminen

Juhani Niiranen, kuvat ja videot

Outi Pyhäranta, kuvat ja videot

Karoliina Juntunen, grafiikka

Tuija Kivimäki, grafiikka

Minttu Linjala, grafiikka

Boris Stefanov, alkuvideo

Viena Kytöjoki, kuvatoimittaminen

Juho Salminen, tuottaminen

Antti Saloniemi, ulkoasutuottaminen