Elvis elää niemissä ja notkelmissa

6-vuotias Leo Rautiainen menee päiväkotiin Elvis-puvussa, ja ylöjärveläinen Juha Leppänen tienaa elantoaan rockin kuninkaana. Valokuvaaja Johanna Erjonsalo tapasi suomalaisia, joiden arjessa Elvis elää.

Johanna Erjonsalo, kuvat ja teksti

Julkaistu 25.6.2025

Elviksen syntymästä on 90 vuotta ja kuolemastakin kohta puoli vuosisataa.

Rockin kuninkaan 42-vuotiaana päättynyt elämä tuotti kuitenkin muutakin pysyvää kuin musiikin.

Suomessa Elvis-faneja on joidenkin arvioiden mukaan poikkeuksellisen paljon väkilukuun suhteutettuna. Valokuvaaja Johanna Erjonsalo tapasi puolen vuoden aikana Elvis-tulkkeja keikoilla ja faneja kodeissaan ympäri Suomen.

He kertovat, miten Elviksestä tuli heille kuolematon.

Elvis ei koskaan virallisesti keikkaillut Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta Juha Leppänen on keikkaillut Elviksenä myös esimerkiksi Venäjällä ja Etelä-Koreassa. Hän toivoo, että voisi tulevaisuudessa esiintyä enemmän ulkomailla.
TilaajalleLue eurolla astiVoit peruuttaa tilauksen koska tahansa.