Sanovat tätä luomuksi
Sri Lankan hallitus kielsi kertarysäyksellä kaikki kemialliset lannoitteet ja tuholaismyrkyt. Mutta seurasiko siitä todella ”luomukatastrofi”?
Juuso Määttänen HS, teksti
Emilia Anundi HS, kuvat ja videot
Älyttömältä se tuntuu vieläkin, vaikka ilmoituksesta on aikaa jo yli vuosi. Maanviljelijä R. M. K. Hemakeerthi oli valmistautumassa toukokuussa 2021 alkavaan kasvukauteen, kun hän sai muiden Sri Lankan viljelijöiden tavoin odottamattoman tiedon. Presidentti Gotabaya Rajapaksa kielsi kemiallisten lannoitteiden ja tuholaismyrkkyjen maahantuonnin ja käyttämisen kokonaan.
Päätös tuli voimaan saman tien. Maa julisti siirtyvänsä ”100-prosenttisesti luomuviljelyyn”.
Kun Hemakeerthi muistelee vuoden takaista reaktiotaan päätökseen, hän purskahtaa nauruun. Sama nauru ja pään pyörittely toistuvat useaan kertaan.
”Ensimmäinen ajatukseni oli, että tätä työtä ei ole enää mahdollista tehdä.”
Hemakeerthin tila on Arawwalan pikkukaupungissa maan länsirannikolla.
Viljelijä seisoo polulla keskellä riisipeltojaan. Hän jauhaa purutupakkaa ja sylkee ruskeita klimppejä maahan tasaiseen tahtiin. Aurinko porottaa taivaalta. Pään suojana on lierihattu. Pitkät pellot jatkuvat horisonttiin mutta eivät elätä entiseen tapaan.
Hemakeerthi esittelee, miten riisinjyvät ovat nyt paljon huonolaatuisempia kuin aiemmin. Satoa tulee hänen mukaansa ilman kemiallisia lannoitteita lähes puolet vähemmän kuin aikaisemmin.
Aluksi tietynlaisena pelastuksena oli, että Hemakeerthillä oli varastossa riisiä aiemmista sadoista. Sitä myymällä hän pystyi elättämään itsensä ja perheensä sekä maksamaan viidelle työntekijälleen palkkaa.
Kun varastot ehtyivät, ongelmat alkoivat. Vuodessa riisiä tulee kaksi satoa, ja aiemmin sadosta yli puolet meni myyntiin. Loput Hemakeerthi käytti perheensä ja läheistensä ruokkimiseen. Nyt suurin osa täytyy pitää itsellä.
Riisin lisäksi Hemakeerthi kasvattaa muun muassa salaattia, kurkkua ja muita vihanneksia sekä kumipuuta. Niiden kasvattaminen kärsii vastaavista ongelmista. Vihanneksista saadut myyntitulot ovat tippuneet puoleen.
Hemakeerthin tilan tarina on Sri Lankassa yleinen. Kansainvälisissä medioissa on kirjoitettu lukuisia juttuja siitä, miten Sri Lankan ”luomuviljelykatastrofi” on laskenut maan ruuantuotantoa 30–50 prosenttia.
Srilankalaiset viljelijät ovat hädässä.
Ruuantuotannon laskua ja siitä seurannutta ruuanhinnan nousua on myös pidetty yhtenä syynä siihen, että maa on ajautunut itsenäisyytensä ajan pahimpaan kriisiin.
Muita syitä ovat koronapandemian aiheuttama srilankalaisten paluumuutto ja ulkomailta tulevien rahavirtojen hupeneminen, hallinnon huonot talouden päätökset ja turismin ehtyminen.
Talouskriisi on johtanut valtaisiin mielenosoituksiin, joiden päätteeksi sadattuhannet mielenosoittajat valtasivat presidentti Rajapaksan palatsin. Rajapaksa joutui pakenemaan maasta ja eroamaan.
Samalla Sri Lanka on nostettu poliittisesti latautuneissa ulkomaisissa kommenteissa tikunnokkaan ”varoittavana esimerkkinä”.
On kirjoitettu, että Sri Lankan maatalouskatastrofin tai jopa koko maan talouskriisin syy on vihreä politiikka, jossa ei ole kuunneltu järkeä vaan on haluttu toteuttaa luomuideologiaa ihmisten elinkeinon kustannuksella.
Näin yksinkertaisesti asiaa ei voi todeta, sanoo puhelimessa Asanga Ampitiyawatta.
Ampitiyawatta johtaa Colombon yliopistossa agroteknologian laitosta, jossa keskitytään muun muassa maatalouden kestäviin tuotantomenetelmiin ja innovaatioihin.
Yksi suurimmista kysymyksistä Sri Lankassa on ollut, miksi maa päätti luopua kertaheitolla kemiallisista lannoitteista ja vaarantaa koko kotimaisen ruuantuotantonsa.
Ampitiyawattalla on asiasta näkemys, ja se on sama kuin suurella osalla asiantuntijoista.
Hän uskoo, että valtion virallisina perusteluina käyttämät ”maaperän suojelu ja ruuantuotannon luonnonmukaisuuden kehittäminen” olivat enimmäkseen korulauseita.
Enemmän merkitsi se, että vakavaan talouskriisiin ajautunut Sri Lanka yksinkertaisesti halusi säästää luopumalla ulkomailta tuoduista kemiallisista lannoitteista. Vuonna 2020 lannoitteiden tuomiseen ja lannoitteiden tuontitukiin käytettiin noin 500 miljoonaa dollaria.
Säästämisyrityksellä ajauduttiin ojasta allikkoon. Sri Lanka on nyt joutunut tuomaan riisiä muualta, koska omaa tuotantoa ei ole enää riittävästi. Valtaosa Sri Lankassa syödystä ruuasta koostuu riisistä.
Ampitiyawattan näkemystä tukee esimerkiksi se, että Rajapaksa ja hänen SLPP-puolueensa eivät ole tunnettuja erityisen vahvoina vihreän politiikan puolestapuhujina tai ympäristönsuojelijoina.
Täysin puskista ei päätös kemiallisten lannoitteiden kieltämisestä silti tullut. Rajapaksa puhui kemiallisten lannoitteiden kieltämisestä jo vaalikampanjassaan vuonna 2019.
Asiantuntijat varoittivat häntä. He yrittivät tehdä selväksi, että kemiallisten lannoitteiden kieltäminen johtaa väistämättä ruuantuotannon merkittävään laskuun.
Rajapaksan on sanottu kuunnelleen maanviljelyyn perehtyneiden tutkijoiden sijaan puoluettaan lähellä olevaa, ”yhteiskunnan kokonaisvaltaista parantamista ajanutta” kansalaisliikettä Viyathmagaa ja intialaista ympäristöaktivistia Vandana Shivaa.
Julkisuudessa Rajapaksa julisti, miten liiallinen lannoitteiden käyttö on johtanut Sri Lankassa terveysongelmiin ja ympäristöhaittoihin.
Maanviljelijä Hemakeerthillä ei ollut hajuakaan, miten hän saisi sadon kasvamaan ilman kemiallisia lannoitteita. Eikä hän ollut ainoa.
Srilankalaisen Verité-tutkimuskeskuksen mukaan ennen viimevuotista päätöstä riisin, teen ja kumin viljelijöistä yli 90 prosenttia tukeutui kemiallisiin lannoitteisiin.
Ja sitten tehtiin siirtymä omintakeiseen luomuviljelyyn hetkessä ilman kunnollista valmistautumista.
Sri Lanka nojaa hyvin vahvasti maatalouteen. Yli neljännes maan väestöstä työskentelee maanviljelyn parissa, ja Sri Lanka on Kiinan, Kenian ja Intian ohella maailman suurin teenviejä. Sri Lankassa tuotetaan myös paljon riisiä, ja maa on ollut riisin tuotannossa omavarainen. Teen ja riisin lisäksi maassa viljellään vihanneksia, hedelmiä, mausteita ja kumipuuta.
Viljelijä Hemakeerthi näyttää tuholaisten syömiä kasvienlehtiä. Aiemmin ne on saatu estettyä nyt kielletyillä tuholaismyrkyillä, viljelijä selittää.
Missään vaiheessa Hemakeerthille ei ole annettu kunnon perustelua sille, miksi hänen on pitänyt luopua kemiallisista aineista ja siirtyä esimerkiksi kananlantaan, jota lojuu nyt pellolle rakennetussa majassa säkeittäin.
Onko Hemakeerthi vihainen Sri Lankan hallinnolle?
Maanviljelijä alkaa jälleen nauraa.
”Olen toki, mutta ei tässä ole mitään vaihtoehtoja kuin yrittää jatkaa.”
Sri Lankan luomuviljelykäänne on monimutkainen puheenaihe, koska luomuviljely herättää maailmanlaajuisesti yhtä voimakkaita tunteita kuin hallituksen päätökset srilankalaisessa maanviljelijässä.
Toimiiko se vai ei? Onko se vain ideologia? Korostetaanko ruokaturvaa ja taloutta yli luontoarvojen?
On tiettyjä kiistattomia tosiasioita. Kuten se, että nykyiseen määrään yltävä globaali ruuantuotanto on mahdollista nimenomaan synteettisten lannoitteiden ansiosta. Luomulannoituksella ei yksinkertaisesti saada yhtä suurta satoa. Tämän toteaa Luomuinstituutin johtaja Sari Iivonenkin.
”Konsensus on ymmärtääkseni se, että ei ole järkeäkään tavoitella kansainvälisesti 100-prosenttista luomutuotantoa. Euroopan unionin tavoite on 25 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mikä on realistisempi ajatus.”
Iivosen mukaan maailmassa on tehty erilaisia mallinnuksia siitä, miten oikein toteutettu, 100-prosenttiseen luomuviljelyyn siirtyminen vaikuttaisi maiden ruokatuotantoon. Esimerkiksi Englannissa ja Walesissa päädyttiin siihen, että satojen määrä pienenisi noin 40 prosenttia. Tämän seurauksena pitäisi punnita sitä, voidaanko esimerkiksi länsimaissa vähentää ruuankulutusta. Tai voidaanko vähentää viljan kasvattamista eläinten rehuksi? Voisiko ihmiskunnan ruokavalio koostua enemmän muusta kuin kolmesta pääviljasta vehnästä, riisistä ja maissista?
Yhtä lailla kiistatonta on, että luomuviljelyllä on myönteisiä ympäristövaikutuksia muun muassa vesistöjen kuormitukseen, maaperän hyvinvointiin ja luonnon monimuotoisuuteen. Kemialliset lannoitteet ja tuholaismyrkyt ovat tehokkaita, mutta niissä on ilmiselviä haittoja.
Luomu on hyvin tarkkaan säädelty tuotantotapa, jossa noudatetaan viljelykiertoa ja ei käytetä kemiallisia lannoitteita eikä torjunta-aineita.
Esimerkiksi Euroopassa luomutuotannon säännöt perustuvat Euroopan unionin luomuasetukseen. Tuotantotapasääntöjä pitää noudattaa, jotta voi markkinoida tuotteita luomusertifioituina.
Tässä mielessä Sri Lankan yhtäkkinen päätös kemiallisten lannoitteiden kieltämisestä ei vielä edes täytä luomun määritelmää, sanoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Kari Koppelmäki.
”Luomuviljely vaatii vuosien mittaista suunnittelua, johon kuuluu muun muassa monipuolinen viljelykierto.”
Luomussa on käytössä luomulannoitteiden lisäksi palkokasvien typensidontaan perustuva viherlannoitus, jotka yhdessä muodostavat viljelykierron lannoituksen.
"Tuntuu hullulta, että yhtäkkiä siirrytään pelkkään rajallisesti saatavilla olevien luomulannoitteiden käyttöön ilman kunnollista valmistautumista”, Kari Koppelmäki sanoo Sri Lankaan viitaten.
Viljelykierto tarkoittaa, että samalla pellolla viljeltävä kasvi vaihtelee eri vuosina. Tarkoituksena on välttää haitat, joita aiheutuu saman kasvilajin viljelystä samalla paikalla. Koppelmäen mukaan esimerkiksi Suomessa luomuviljelytiloilla yleisin on viiden vuoden viljelykierto.
Samalla pitää miettiä kokonaan uudelleen, mitä kaikkea halutaan viljelyksillä tuottaa.
”Jos vaihdetaan tuotantojärjestelmä luomuun, ei voi olettaa tilan tuottavan täsmälleen samoja asioita tulevaisuudessa. Se vaatii aiempaa suurempaa monipuolisuutta viljelykasveissa.”
Yleistä on esimerkiksi, että viljelyyn otetaan enemmän palkokasveja, joita käytetään ravinnoksi. Lajikirjo monipuolistuu, vaikka kokonaismäärä saattaa laskea.
Koppelmäki nostaa esille, että maailmalla on Sri Lankaa rohkaisevampia esimerkkejä onnistuneista luomusiirtymistä.
Intiassa 610 000 asukkaan Sikkimin osavaltio maan pohjoisosassa on siirtynyt kokonaan luomuviljelyyn, ja siellä se on onnistunut muun muassa pitkäjänteisen suunnittelun, ruuantuotannon monipuolistamisen ja viljelijöiden huolellisen kouluttamisen avulla.
Sri Lankan ”luomustrategia” oli lopulta luomua ilman strategiaa. Ei ollut aikaa järjestää koulutuksia, suunnitella viljelykiertoa tai hankkia korvaavia suojia tuholaishyönteisiä varten –– puhumattakaan siitä, että koko maanviljelyä alettaisiin miettiä uudestaan monimuotoisemmin.
Näilläkään toimilla yli 21 miljoonan ihmisen asuttaman maan ruuantuotannosta ei saisi yhtä mittavaa kuin kemiallisten lannoitteiden avulla.
Äkkimuutoksella oli kovat kovat seuraukset.
Maanviljelijä Hemakeerthi kertoo, että Arawwalan pikkukaupungissa erityisesti pienempien tilojen viljelijät ovat luovuttaneet ja myyneet tilansa pois. Kumipuiden kasvatukseen käytettyjä maa-alueita on myyty sijoittajille, jotka ovat alkaneet rakentaa uusia asuintaloja.
Maahan alettiin tuoda luomulannoitteita Sri Lankan ulkopuolelta.
Nyt Sri Lankassa on luovutettu. Hallitus on kumonnut päätöksen kemiallisten lannoitteiden kiellosta. Kriisissä olevan maan pitää pumpata äkisti ruuantuotanto entiselleen. Siihen auttavat vanhat tutut aineet.
Toistaiseksi kemiallisia lannoitteita ei ole vielä ollut mainittavasti saatavilla, eikä niillä olisi vaikutusta nyt käynnissä olevaan kasvukauteen, jonka satoa aletaan korjata elokuussa.
Syyskuussa ovat edessä seuraavan kasvukauden viljelyt. Tällä hetkellä Sri Lankassa luotetaan, että siihen mennessä kemiallisia lannoitteita taas saadaan tuotua maahan.
”Uskon, että seuraavalla kasvukaudella on mahdollista palata jo normaalille ruuantuotannon tasolle”, srilankalaistutkija Asanga Ampitiyawatta sanoo.
Jäikö kokeilusta mitään käteen?
Tutkija Ampitiyawatta uskoo, että jatkossa maanviljelijät Sri Lankassa voivat yhdistää viljelyssään kemiallisia ja luonnonmukaisia lannoitteita ja säilyttää ruuantuotannon tason tarpeeksi korkeana. Siitä hyötyisivät niin rahojaan säästävät viljelijät kuin luontokin.
Hemakeerthi katselee viljelmiään teekuppi kädessä. On iltapäivän teehetki. Teetä viljellään lähinnä Sri Lankan keski- ja pohjoisosissa, eli juoma ei ole tilan omaa tuotantoa. Hemakeerthin 13-vuotias poika Tharusha Nethmina kaataa termospullosta juomaa isänsä kuppiin.
Isä toivoo, että jonain päivänä poika jatkaisi hänen jalanjäljissään maanviljelyä ja ottaisi tilan haltuunsa.
Niin hän on itsekin tehnyt. Elänyt koko ikänsä maatilan lähellä, opetellut ensin perusteita isänsä kanssa ja ottanut sitten tilan omistukseensa. Nyt hän on hallinnoinut riisipeltoja jo 20 vuoden ajan.
”Rakastan tätä työtä. Toivon vain, että voisin jatkaa sen tekemistä oikealla tavalla.”
Juuso Määttänen, teksti
Emilia Anundi, kuvat ja videot
Tuija Pallaste, tuottaminen, tekstin editointi ja ulkoasu
JULKAISTU 1.8.2022 © Helsingin Sanomat