Maija Vilkkumaan piti juhlia hienoa uraansa ja 50 ikävuottaan karaokessa. mutta yleisöä ei tullut, ja laulaja oli muutenkin niin kovin vaatimaton.

Jouni K. Kemppainen HS, teksti

Sami Kero HS, kuvat ja videot

Ilta alkaa nihkeästi. Karaokebaarissa ei ole ainuttakaan asiakasta, eikä kappalevalikoimasta löydy yhtään Bianca Moralesin biisiä.

”On vielä aika aikaista”, Maija Vilkkumaa sanoo varovaisen toiveikkaasti baaritiskin äärellä.

Asenne ei yllätä. Se vahvistaa sitä kuvaa, joka Vilkkumaasta on syntynyt parin aiemman tapaamisen aikana: hän on kaikkea muuta kuin diivaileva poptähti. Tapaamisissa hän on ollut ystävällinen, kiva ja vaatimaton, suorastaan hämmästyttävän vaatimaton.

Sekin on tullut selväksi, että Vilkkumaa ei ole laulajana kummoinen, siis omasta mielestään. Mutta tämä on ollut vain siunauksellista hänen uransa kannalta. Niin hän sanoo.

Kello tosiaan näyttää vasta puoli kahdeksaa, ja ulkona vallitsee lempeä syyskuun lämpöaalto. Saattaa hyvinkin olla, että karaokekansa on levittäytynyt availemaan ääniään pitkin Katajannokanrantaa rönsyilevää terassiryteikköä. Ehkä väki on vasta tuloillaan.

Kannattaisi kyllä, sillä täällä sisällä poptähti riisuu takkiaan ja vilkuilee jo kärsimättömästi pienen esiintymislavan suuntaan.

Tähän hankkeeseen Vilkkumaata ei tarvinnut houkutella, vaan karaokelaulanta oli alun perin hänen ideansa. Ajatus on, että hän vetäisee lähestyvän syntymäpäivän kunniaksi muutamia kappaleita elämänsä viideltä vuosikymmeneltä.