Suomen kymmenes presidentti Martti Ahtisaari poikkesi merkittävästi edeltäjistään maan johdossa. Hän oli monenvälisen diplomatian ammattilainen, joka oli tottunut kiertämään maailmaa.

Matti Kalliokoski, teksti

Suomen kymmenes tasavallan presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaari kuoli Helsingissä maanantaina 16. lokakuuta 2023, kertoo tasavallan presidentin kanslia. Viimeiset vuotensa muistisairaudesta kärsinyt Ahtisaari oli kuollessaan 86-vuotias, syntynyt Viipurissa 23. kesäkuuta 1937.

Kun Martti Ahtisaari otti vastaan Nobelin rauhanpalkinnon joulukuussa 2008 Oslossa, hän pohti puheessaan, mitkä asiat saivat hänet käyttämään suuren osan urastaan konfliktien ratkaisuun.

Tärkeä syy löytyi lapsuudesta. Ahtisaari oli vain runsaan kahden vuoden ikäinen, kun sota pakotti hänet perheensä mukana evakkotaipaleelle. Pieni lapsikin osasi aistia, millaista oli etsiä suojaa toisten ihmisten kodeista.

Välirauhan jälkeen Ahtisaaret palasivat vielä asumaan Karjalan kannakselle, sukulaisten luokse Vuokselaan, mutta jo ennen jatkosodan loppua asuinpaikka oli Kuopiossa. Siellä perhe löysi kodin Kuopion kasarmilta.

Olympiavuonna 1952 Ahtisaaret muuttivat aliupseeri-isän työn perässä Ouluun. Siitä tuli Ahtisaarelle koulu- ja opiskelukaupunki, ja sieltä alkoi myös hänen kansainvälinen uransa.

Nuori kansakoulunopettaja huomasi pian valmistumisensa jälkeen NMKY:n lehdestä erikoisen työpaikkailmoituksen: ruotsalaisten kehitysyhteistyövaroilla rahoittama oppilaskoti etsi johtajaa Karachiin Pakistaniin.

Suunnitelmien tultua ilmi muu perhe kaivoi esiin koulun karttakirjan ja selvitti keittiön pöydän ääressä, missä Pakistan tarkalleen sijaitsi.

Sen jälkeen virta vei mennessään. Lähes kolmen vuoden jakso Pakistanissa opetti, millaisia olot saattoivat olla Suomen ulkopuolella. Vaikka Ahtisaari ehti Suomeen palattuaan aloittaa opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa, pian hän oli jo Ylioppilaiden kansainvälisen avun toiminnanjohtaja.

Ulkoministeriöön Ahtisaari siirtyi vuonna 1965 rakentamaan myös Suomelle omaa kehitysyhteistyötä. Hänet tunnettiin käytännönläheisenä ja aikaansaavana virkamiehenä.

Eeva Ahtisaari (o.s. Hyvärinen) ja Martti Ahtisaari menivät naimisiin vuonna 1968. (Martti Ahtisaaren kuvakokoelma)

Samoina vuosina Ahtisaaren henkilökohtaisessakin elämässä tapahtui.

Vuonna 1968 hän meni naimisiin Eeva Hyvärisen kanssa, johon hän oli tutustunut jo 1950-luvulla Kuopion nuorissa luonnonystävissä.

Seuraavana vuonna pariskunnalle syntyi poika, jonka nimeksi tuli Marko.

Eevasta Martti sai vuosikymmeniksi tuen vaativassa työssään, ja Marko omaksui isänsä kansainvälisen elämänasenteen perheen muuttaessa maasta toiseen.

Martti Ahtisaaren poika Marko Ahtisaari herätti runsaasti arvostelua menemällä isänsä presidenttikaudella siviilipalvelukseen. Tasavallan presidentti on Puolustusvoimien ylipäällikkö. (Peter Jansson)

Vuonna 1973 Ahtisaaresta tuli Suomen Tansanian-suurlähettiläs. Hän oli lähettiläiden joukossa poikkeuksellisen nuori, selvästi alle 40-vuotias.

Ahtisaari olisi todennäköisesti jatkanut kehitysyhteistyöuralla, ellei Tansanian presidentti Julius Nyerere olisi kiinnittänyt huomiota nuoren suurlähettilään sovittelijantaitoihin. Ilmeisesti juuri Nyereren ansiosta Ahtisaaresta tuli vuonna 1976 Yhdistyneiden kansakuntien Namibian-valtuutettu ja myöhemmin myös pääsihteerin erityisedustaja Namibiassa.

Namibia oli tuolloin valkoisten hallitseman Etelä-Afrikan miehittämä. YK:n tavoitteena oli itsenäinen Namibia, mutta prosessi oli pitkä ja vaikea.

Myöhemmin Ahtisaari kuvasi urakkaa maratonjuoksuksi. Keskustelukumppanit eivät olleet helppoja. Etelä-Afrikan apartheid­hallinnon johtajat olivat kannoissaan jyrkkiä, vaikka kansainvälinen paine heitä kohtaan kasvoi.

Namibian naapurimaan Angolan presidentti José Eduardo dos Santos taas vetosi kiireisiinsä eikä halunnut ottaa Namibia-valtuutettua vastaan. Ahtisaari odotti kolme päivää läheisen hotellin ala-aulassa näyttävästi lehtiä lukien, kunnes dos Santos lopulta joutui taipumaan tapaamiseen.

Suurlähettiläs Martti Ahtisaari saunomassa Tansaniassa helmikuussa 1974 ulkoministeri Ahti Karjalaisen ja Tansanian ulkoministerin Samuel John Malecelan kanssa. (Erkki Laitila / HS)

Presidentti Martti Ahtisaari tarkasti kunniakomppanian Dar es Salaamin lentokentällä toukokuussa 1997. (Jaakko Julkunen / HS)

YK:n Namibian-erityisedustaja Martti Ahtisaari ensimmäistä päivää toimessaan Windhoekissa Namibiassa 1. huhtikuuta 1989. Ahtisaari, hänen apulaisensa Cedric Thornberry ja YK:n PR- ja julkaisupäällikkö, norjalainen Jan Anderssen esittelevät vaalijulistetta "Namibia Free and Fair Elections" . (Martti Kainulainen / Lehtikuva)

Ahtisaari Namibiassa vuonna 1989. (Esa Pyysalo / Pressfoto)

Ahtisaaren johtama Namibian-operaatio Untag vuosina 1989–1990 oli YK:ssa uraauurtava. Rauhanturvaamisen lisäksi siihen kuului laaja siviiliosuus, jolla tuettiin itsenäistyvän maan hallinnon käynnistämistä.

Tämä kokemus näkyi myöhemminkin Ahtisaaren sovittelutyössä. Hän pystyi luovimaan monimutkaisessa YK-byrokratiassa ja yhdistämään osaamistaan sekä sotilas- että siviilipuolen kysymyksissä.

Toinen Ahtisaaren tavaramerkki sovittelutyössä oli se, että hän pystyi muuttamaan arvovaltakysymykset käytännöllisiksi ongelmiksi. Niihin oli sitten mahdollista löytää käytännölliset ratkaisut.

Ahtisaari oli sovittelijana sitkeä, määrätietoinen ja tarvittaessa myös kovasanainen, kun hän patisti osapuolia tekemään kotiläksyt kunnolla.

Namibian itsenäistyminen vuonna 1990 oli YK:n menestystarina. Tuohon aikaan elettiin muutenkin optimismin vuosia. Euroopassa Berliinin muuri oli murtunut, ja Etelä-Afrikka oli siirtynyt valkoisten vallasta demokratiaan.

YK:n Namibian-erityisedustaja Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari Windhoekin-kotinsa edessä 1. huhtikuuta 1989. (Martti Kainulainen / Lehtikuva)

Ahtisaaren urakin jatkui näyttävänä. Hän työskenteli vuoteen 1991 asti New Yorkissa YK:n alipääsihteerinä, minkä jälkeen hän palasi Suomen ulkoministeriöön korkeimmaksi virkamieheksi eli valtiosihteeriksi.

1990-luvun alun myllerrykset muuttivat tilanteen. Lama sai suomalaiset etsimään johtajia politiikan ulkopuoleltakin. Ahtisaari oli liittynyt Sdp:n jäseneksi jo vuonna 1968, mutta nyt hänestä haluttiin ehdokas vuoden 1994 presidentinvaaleihin.

Ahtisaari kävi presidentinvaalikampanjansa aikana muun muassa Oulussa. (Harri Nurminen)

Kampanjasta tuli melkoinen vuoristorata. Ensin Ahtisaari kukisti varmana ehdokkaana pidetyn entisen pääministerin Kalevi Sorsan Sdp:n avoimessa esivaalissa puolueen ulkopuolisten äänestäjien tuella. Se sai monet puolueaktiivit pettymään.

Sen jälkeen Ahtisaari arvosteli kampanjassaan pääministeri Esko Ahon (kesk) hallituksen työllisyyspolitiikkaa, mikä kasvatti hallituksen ja opposition välistä jännitettä.

Lopuksi Ahtisaari voitti ensimmäisessä suorassa kaksivaiheisessa presidentinvaalissa vastaehdokkaansa Elisabeth Rehnin (r). Voitto turhautti ne, jotka olivat toivoneet Suomeen ensimmäistä naispresidenttiä.

Presidenttiehdokkaat Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn seurasivat ääntenlaskennan etenemistä Yleisradion Isossa pajassa. (Peter Jansson)

Presidentiksi valittu Martti Ahtisaari piti puheen eduskunnassa vannottuaan valan. Vieressä edeltäjä Mauno Koivisto ja eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. (Heikki Kotilainen / HS)

Presidentiksi tullessaan Ahtisaari poikkesi monista edeltäjistään. Hän ei ollut kouliintunut poliitikoksi eduskunnassa ja hallituksessa. Myös poliittisessa julkisuudessa hän oli ulkopuolinen tulokas.

Suomalaiset olivat tottuneet presidentteihin, jotka työstivät ajatuksiaan kirjoittamalla yksin työhuoneessaan. Ahtisaari oli monenvälisen diplomatian ammattilainen, joka oli tottunut kiertämään maailmaa. Hän hankki tietoja ja kirkasti näkemyksiään puhumalla keskeisten vaikuttajien kanssa.

Kotimaassa Ahtisaari näkyi presidenttinä, joka teki maakuntamatkoja, perusti oman työllisyystyöryhmän ja lahjoitti osan palkastaan työttömille. Hän sopi luontevasti presidentiksi siihen Suomeen, joka kansainvälistyi ja opetteli toimimaan EU:n jäsenenä.

Kautensa lopulla Ahtisaari totesi samalla myös viennin­edistämis­matkoihinsa viitaten: ”Poliitikkoa minusta ei saa tekemälläkään – mutta kyllä minä aika hyvä kauppamies olisin.”

Suomen valtuuskunta vuonna 1994 matkalla Korfun huippukokoukseen, jossa Suomi ja muut tulevat EU:n jäsenmaat allekirjoittivat EU-jäsenyyshakemuksen. Lentokoneessa keskustelivat Pertti Salolainen (vas.), Heikki Haavisto, Iiro Viinanen, Esko Aho, Martti Ahtisaari ja Antti Satuli. Taustalla Veli Sundbäck, Jaakko Kalela ja Alpo Rusi. (Heikki Kotilainen / HS)

Ahtisaari keskusteli Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan kanssa Kiinan-matkan kokemuksista presidentin ja liikemiesvaltuuskunnan paluulennolla vuonna 1996. (Martti Kainulainen / Lehtikuva)

Pyrkiminen toiselle presidenttikaudelle oli kysymys, joka vaivasi Ahtisaarta pitkään. Velvollisuudentunto ja kunnianhimo ajoivat yhteen suuntaan, kutsumus toiseen. Suosiomittausten tuloksetkin heittelivät.

Kun Sdp ei käynyt pyytämässä Ahtisaarta suoraan ehdokkaakseen ja kisaan ilmoittautui muita halukkaita, kysymys ratkesi kuin itsestään. Ahtisaari kertoi huhtikuussa 1999, ettei ole käytettävissä. Hän vaikutti hyvin helpottuneelta.

Jo toukokuun alkupäivinä Ahtisaarta pyydettiin välittäjäksi Kosovon kriisiin. Siitä alkoi hänen presidenttikautensa näyttävä loppusuora. Hän matkusti muutaman viikon tiiviisti neuvottelemassa ja auttoi löytämään ratkaisun kriisiin, joka horjutti pahasti Euroopan vakautta.

Lopulta kesäkuun 1999 alussa Ahtisaari tuli suoraan Belgradista Kölniin EU-johtajien kokoukseen. Hänellä oli mukanaan Jugoslavian presidentin Slobodan Miloševićin kanssa saavutettu yhteisymmärrys. Ahtisaari sai sankarin vastaanoton.

Martti Ahtisaari toimi välittäjänä Kosovon kriisissä. Kesäkuussa 1999 Belgradissa pidetyissä neuvotteluissa vastapäätä istui Jugoslavian presidentti Slobodan Milošević. (Reuters)

Balkan-huippukokouksen puheenjohtajana toiminut presidentti Martti Ahtisaari keskusteli ulkoministeri Tarja Halosen kanssa ennen kokouksen alkua Sarajevossa vuonna 1999. Vieressä erityiskoordinaattori Bodo Hombach Saksasta. (Soile Kallio / Lehtikuva)

Ahtisaaren presidenttikausi päättyi maaliskuussa 2000. Hän ei kuitenkaan vetäytynyt eläkeläiseksi vaan loi uuden, omannäköisensä roolin entiselle presidentille.

Ahtisaarta pyydettiin mukaan moniin luottamustehtäviin. Sen lisäksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan, pitkäaikainen kollega ja ystävä, tarjosi hänelle YK:n pakolaisasiain valtuutetun tehtävää. Se olisi ollut korkein suomalaisposti maailmanjärjestössä.

Ahtisaari päätti tehdä toisin. Hänestä kansainvälisiin virkoihin löytyi halukkaita mutta hänen kaltaisiaan vapaita toimijoita oli vähemmän. Niinpä Ahtisaari perusti Crisis Management Initiativen eli CMI-järjestön, joka erikoistui kehittämään kriisinhallintaa.

Suurin huomio kohdistui kuitenkin Ahtisaaren omiin välitystehtäviin. Hän edisti Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen toteuttamista avaamalla asetarkastuksiin liittyviä solmuja. Hän auttoi EU:ta pääsemään ulos Itävalta-boikotista. Hän neuvotteli Indonesiaan Acehin maakuntaan pitkään kaivatun rauhan. Hän myös palasi Balkanille setvimään Kosovon asemaa.

CMI:n rahoitus syntyi pienistä puroista: muun muassa Ahtisaaren kansainvälisten luottamustehtävien palkkioista ja eri maiden ulkoministeriöiden projektirahoituksesta.

Tarja Halonen vieraili helmikuussa 2000 vaalivoittonsa jälkeisenä päivänä Mäntyniemessä presidenttiparin luona Pentti Arajärven kanssa. (Juhani Niiranen / HS)

Martti Ahtisaari tapasi Helsingissä vuonna 2011 pidetyssä CMI:n kymmenvuotisseminaarissa YK:n pääsihteerin Kofi Annanin. (Leif Rosas)

Martti Ahtisaari otti vastaan Nobelin rauhanpalkinnon joulukuussa 2008 Oslossa. (Ints Kalnins / Reuters)

Tilanne muuttui, kun Norjan Nobel-komitea ilmoitti, että vuoden 2008 rauhanpalkinnon saajaksi on valittu Martti Ahtisaari. Vuosikymmenten työ sai korkeimman kansainvälisen tunnustuksen. CMI:n toimintakin löysi pian vakaamman pohjan.

Ahtisaari jatkoi hengästyttävää matkustustahtiaan vielä vuosia. Hänellä saattoi olla vuoden aikana kaksisataa matkapäivää ulkomailla. Ovet maailman pääkaupungeissa olivat hänelle auki.

Jokaisen matkan jälkeen kohokohta oli kuitenkin paluu kotiin Eeva-puolison luokse. Ahtisaari oli oppinut jo lapsena, miltä tuntuu, kun omaan kotiin ei saakaan enää palata.

Martti Ahtisaari 23. kesäkuuta 1937-16. lokakuuta 2023. (Rio Gandara / HS)

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja. Hän toimi vuosina 1998–2000 tasavallan presidentin erityisavustajana ja sen jälkeen CMI:n hallituksessa.

Matti Kalliokoski, teksti

Rio Gandara, pääkuva

Kimmo Taskinen, ulkoasu

JULKAISTU 16.10.2023 © Helsingin Sanomat