Alfredin
lista

Alfred Lundström oli entinen merimies. Hän asui syrjäisellä saarella. Yhtenä kesänä saareen saapui pieni poika. Heidän kohtaamisensa muutti molempien elämän.

Jonna Rönkä HS, teksti

Anna Huovinen HS, kuvat

Talo oli saaristolaiseen tapaan sivelty punamullalla. Se sijaitsi Sandholmissa, Nauvon eteläisessä saaristossa. Talossa Alfred Lundström majoitti kaupunkilaisvieraita. Hän oli saaren ainoa ympärivuotinen asukas.

Kesällä 1974 taloon saapui lomalle Eklundhin perhe. Isä, äiti ja neljä poikaa. Pojista nuorin oli yhdeksänvuotias Riko.

Sen kesän aikana äiti taisi jo varoitella Rikoa Alfredista. Vanhan miehen kanssa piti olla varovainen, varsinkin jos oli kahdestaan. Mies oli ”vähän sellainen”, äiti sanoi.

Millainen, sitä ei koskaan sanottu ääneen. Mutta pienellekin pojalle oli selvää, että Alfred Lundström oli jotenkin erilainen.

Kesä oli ikimuistoinen. Kaikki viihtyivät. Niin hyvin, että kun Alfred sitten loman päättyessä ehdotti, että Eklundhin perhe voisi ostaa saaresta tontin ja rakentaa sille oman mökin, he päättivät tarttua tarjoukseen.

Mökki kohosi kapean salmen vastarannalle vain vajaata vuotta myöhemmin.

Tulevina vuosina saaristo antoi parastaan. Lokit kirkuivat, merestä nousi lihavia kaloja, vesi oli kirkasta. Auringossa hikoilleet silokalliot lämmittivät paljaita jalkapohjia.

Sitten Alfred Lundström sairastui vakavasti ja kuoli. Hän oli 88-vuotias.

Alfredilla ei ollut lapsia. Mitä hänen talolleen tapahtuisi? Ennen kuolemaansa Alfred oli antanut siitä pieniä vihjeitä.

Toistakymmentä vuotta sitten hän oli kuin ohimennen maininnut Riko Eklundhin vanhemmille, että oli käynyt Turussa asianajotoimistossa. Siellä oli tehty testamentti.

Kenen hyväksi, sitä Alfred ei kertonut. Mutta että he kyllä tuntisivat erittäin hyvin tämän nuoren miehen.

Sitten, suunnilleen vuosi ennen Alfredin kuolemaa, oli ollut toinenkin erikoinen tapahtuma. Riko muistaa sen hyvin.

He olivat istuneet Alfredin keittiön pöydän äärellä kahvia juoden, Alfred ja hän. Äkkiä Alfred oli pompannut ylös. Viittonut ikkunaan ja selittänyt, että tuolta tontin rajat alkavat ja tuonne ne päättyvät.

Kohtaus oli ollut ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Eikä asiasta ollut puhuttu sanaakaan enempää.

Yllättävä testamentti. Alfred Lundström oli allekirjoittanut sen syyskuussa 1979. Riko Eklundh oli tuolloin 14-vuotias.

Alfredin kuoleman jälkeen Riko Eklundh seisoi asianajotoimiston oven takana. Sen saman, jossa Alfred kertoi käyneensä. Tuijotti tammioveen kiinnitettyä messinkikylttiä ja soitti ovikelloa.

Oven avasi mies. Riko esitteli asiansa. Alfredilla oli ilmeisesti ollut testamentti. Saattoi olla, että Riko oli merkitty sen edunsaajaksi.

Mies pyysi hänet sisään, johdatti ohi tammikalusteiden ja arvokkaiden nahkasohvien mahtipontiselle kassakaapille, avasi jykevän oven ja otti sisältä paperin.

Siinä se oli, Alfredin testamentti.

”Olin 29-vuotias ja saanut perintönä hänen koko Sandholmin-kotinsa. Minä, pelkkä kesävieras.”

Mieleen hiipi kysymys. Miksi minä?

Hän aavisti kyllä vastauksen.

Alfred rakasti koiria. Niiden ansiosta hän ei kokenut oloaan saarella yksinäiseksi. Alfredin mukaan Roy-koira oli niin viisas, että pystyi auttamaan soutaessa. (Riko Eklundhin kotialbumi)

Riko Eklundh kertoo erikoista tarinaansa Alfredilta perimänsä punaisen talon pienessä tupakeittiössä. Tuli rätisee puuhellassa. Ikkunalaudalla kukkii vaaleanpunaisia pelargonioita, vaikka on jo joulukuu.